Tässä blogissa pääset seuraamaan Juvanpuiston nuorisotilan, Luukun arkea. Blogia päivittävät nuoret yhdessä ohjaajan kanssa. Tulemme ottamaan kantaa ajankohtaisiin asioihin ja kertomaan viikottain, kuinka nuorisotilan arki pyörii täällä Pohjois-Espoon lakeuksilla

.

7193

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Hirveen kamalat halloweenjuhlat ja marraskuun muita menoja

Marraskuinen kirpeä tervehdys Luukulta!

Halloweenbileet suijuivat karmivissa tunnelmissa. Bileitä varten monitoimikerholaiset leipoivat herkkuja ja talotoimikunnan järjestivät ohjelmaa.
Pari Luurankoa kävi tervehtimässä
Suklaiset Halloween herkut

Marraskuussa ollaan lisäksi vietetty Selvästi HOT- Viikkoa, jonka aikana Luukulla sai osallistua erilaisiin päihteisiin liittyviin keskusteluihin ja toimmintoihin.

Näiden lisäksi askarreltiin iseille kivoja isänpäivälahjoja. Helppoa tuunausta, kun ostaa perus puisen auton lumiharja-raappa yhdistelmän, maalaa ja koristelee sitä haluamallaan tavalla ja viimeiseksi parikerrosta lakkaa päälle, että väri pysyy kurjemmassakin säässä paikoillaan. Tämmöisiä niistä tuli :)



Muuten ollaan vietelty ihanaa perusarkea pingistä pelaten, kahvitellen, kerhoillen ja (paljon) keskustellen!

Täytyy nostaa hattua meidän alueen nuorille ja meidän tilan kävijöille, heidän avoimuudestaan ja arvostuksesta Luukkua kohtaan!

Tällä viikolla torstaina luvassa vielä Joulukarkelot, jossa kirppistelyä, kahvio ja jopa itse herra Joulupukki on lupautunut paikanpäälle klo  18.00!



Ensi viikosta alkaen aletaan rakentaa joulua Luukulle oikein todenteolla :) 


ps. kaikki äänioikeutetut, käykää ihmeessä kannattamassa kansalaisaloitetta, jolla halutaan kieltää energiahjuomat alle 16 -vuotiailta lapsilta ja nuorilta! lisää asiasta:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti