Luukulla oltiin joulukuussa jouluisissa tunnelmissa.
Marraskuun lopussa Luukulla koristeltiin alakoululaisten kanssa ruokalan joulukuusi, joka saikin loppujenlopuksi runsaan koristelun.
Joulukuun ajan kävijöiden kanssa avattiin jo perinteeksi muodostunut joulukalenri.
Nuorten yläkoululaisten tekemiä joulurunoja:
"Koulusta jouluna vapaata saa,
silloin lahjat avataan ja kaupoilla ravataan. Tonttuja jouluna tsiikaillaan
parhaasta määrästä kilpaillaan, tärkeetä on joulurauha pitää myös muistaa
puurokauha"
"Joulupukilla on annettavana
sukka ja makee tukka. Kukat kukki kun joulupukki tien tukki. Joulupukil on
parta mut se ei oo arka. Joulu on ihanaa kun on luminen pihamaa. Koirat haukkuu
kun pakkanen paukkuu. Petterin nenä hohtaa kun joulupukin kohtaa. Pukin reki
kilisee kun ikkunoiden takana tonttulakit vilisee"
"Ulkona näkyy tonttujen
juoksua, keittiöstä tulee piparin tuoksua. Joulu on ihanaa aikaa, ei siihen tarvita
taikaa. Kaikkialla näkyy lunta mutta se taisikin olla unta. Joululahjat täytyy
ostaa ja painojakin nostaa"
Luukulla ennen joululomaa järjestettiin "Pimp My Pipari" kilpailu, jossa nuoret koristelivat pipareita. Nuoret saivat äänestää mielestään kauneinta piparia ja voittajalle annettiin palkinnoksi lippu elokuviin !